1:25:03
En tiedä.
1:25:06
Mutta uneksin lisää,
1:25:09
kauemmas tulevaisuuteen kuin
olin aikaisemmin uneksinut.
1:25:15
Seurasin Nathan Junorin saavutuksia,
1:25:19
ja olin hänestä ylpeä,
aivan kuin hän olisi meidän oma poikamme,
1:25:25
ja mietin, muistaako hän meitä,
1:25:29
ja toivoin, että onnistuimme
avartamaan hänen maailmaansa hiukan,
1:25:34
vaikka hän ei ehkä muistaisikaan,
miten se avartui.
1:25:39
Mutta unessa ei ollut mitään
minun ja Edin tulevaisuudesta,
1:25:44
paitsi ihan lopussa.
1:25:46
Se oli hämärämpi kohta,
1:25:49
sillä se oli vasta vuosien päässä.
1:25:55
Mutta siinä oli vanha pariskunta,
jonka luona heidän lapsensa
1:25:59
ja lapsenlapsensa kävivät.
1:26:03
Ja ne olivat kunnon kansalaisia,
ja samoin niiden lapset ja lapsenlapset.
1:26:10
Isä...
1:26:11
En mä tiedä.
1:26:14
Kertokaa se minulle.
1:26:16
Se koko uni.
1:26:19
Oliko se toiveajattelua?
1:26:22
Pakeninko vain todellisuutta,
kuten minulla on usein tapana?
1:26:28
Mutta minä ja Ed, mekin voidaan olla hyviä.
1:26:34
Se tuntui todelliselta.
1:26:37
Ne ihmiset tuntuivat meiltä.
1:26:40
Ja se paikka tuntui...
1:26:43
niin, meidän kodilta.
1:26:47
Jos se ei ollut Arizonassa,
niin jossain, ei kovin kaukana sieltä,
1:26:53
jossa kaikki vanhemmat olivat
viisaita ja pystyviä,
1:26:58
ja kaikki lapset onnellisia ja rakastettuja.